Siirrymme jälleen kerran muutamia kuukausia eteenpäin ajassa. On kesä ja remontti on valmistunut. Tässä osamusiikki. Ja niin, kuten varmaan osasitte aavistaa, Charles voitti kissaäänestyksen. Muitakin sisaruksia nähdään tosin vielä ainakin parin osan ajan ;)



Garpien vastavalmistuneen talon aulassa soi musiikki. Ympäri huonetta pyöri ihmisiä parhaimpiinsa pukeutuneina. Melony katseli hälinää hetken ajan, ennen kuin Raymond lupasi esitellä sisarensa eräälle vieraista.

"Melony, tässä on Lemmikki Lehtola, yksi Severinin ystävistä. Lemmikki, tämä on sisareni Melony", Raymond lausahti virallisesti. Melony kätteli kohteliaasti hymyilevää tummatukkaa. Hän ei tuntenut kovinkaan monia vieraista, mutta se ei vanhaa naista kauaa haitannut. Eihän hänellä ollut koskaan ollut vaikeuksia tutustua hieman tuntemattomampiinkin.

Häävieraat alkoivat hiljakseen valua seremoniapaikalle. Juha seisoi jo hääkaaren alla ja hymyili tyypillistä, leveää hymyään. Miehen kurkkua kuitenkin kuivasi. Oli tosin aivan luonnollista olla hermostunut omissa häissään, ei haittaa vaikka joku näkisikin sen, Juha koetti vakuuttaa itselleen.

Mutta silti mies pakotti ilmeensä mahdollisimman levolliseksi katsellessaan häävieraita. Yksi talon kissoista puikkelehti tuolien välissä. Miten ne ehtivätkin joka paikkaan? Onneksi Liinu voisi kuulemma ottaa yhden kissoista itselleen jo parin viikon päästä.

Nancya sitä vastoi ei hermostuttanut yhtään. Jännitti kyllä, mutta ei hermostuttanut. Tämä oli hänen tähänastisen elämänsä paras päätös ja paras päivä. Nainen asetteli valkeat, pitkät hansikkaansa hieman paremmin ja avasi ulko-oven.

Ulkona ilma oli lämmin ja vailla pienintäkään tuulenvirettä. Nancy käveli rauhallisesti pihanurmikolla häävieraiden katsellessa hääkaaren alle. Omenankukkien tuoksu peittyi hääkaaren tuoksuvien koristekukkien ja ruukuissa nököttävien ruusujen aromin alle.

Nancy näki Even näyttävän hänelle peukkua takarivistä. Liinu hymyili Nancylle ja nainen tunsi, miten hänen päässään alkoi hiljakseen suhista.  Kyllä häntä sittenkin alkoi hermostuttaa hieman. Aika paljonkin, oikeastaan.


Mutta hermostus tuntui kuitenkin olevan aivan turhaa. Juha oli etsinyt heille lyhyet, mutta sievät ja toimivat häävalat, joiden lausumisen jälkeen vaihdettiin sormuksia. Huimaavasta tuntemuksesta huolimatta Nancy ei lainkaan takerrellut sanoissaan ja pieni seremonia meni muutenkin kohdalleen. 

Nancy tuntui tointuvan huumastaan vasta, kun Juha veti hänet suudelmaan ja kutsuvieraat alkoivat taputtaa. Koristekukkien hajuvesimäisen tuoksun haistoi taas, äänet tuntuivat kuuluvan tavallista selkeämpinä oltuaan hetken taka-alalla.

Nancy oli ilahtunut huomatessaan äitinsä häävieraiden joukossa. Välillä nainen oli epäillyt, suostuisiko äiti tulemaan edes samaan taloon isän kanssa. Siinä Serena kuitenkin oli, nousi seisomaan ja taputti innokkaasti muiden häävieraiden kanssa.

Juhan pikkuserkku Anders oli tarjoutunut pitämään maljapuheen hääparille. Poika oli Juhan mukaan koko suvun sukkelakielisin jäsen. Puolet juhlapuheesta meni kyllä Nancylta ohi korvien, mutta hän ei jaksanut vaivaantua siitä.

Puheen päättymisen merkiksi muutamat vieraista kilistivät hetken kuohujuomalasejaan kakkulusikoilla, ennen kuin hääpari ja muutkin päästettiin tyhjentämään lasinsa.

Ennen kakun leikkaamista Juha päätti kuitenkin suudella tuoretta vaimoaan vielä kerran. Eihän häitä joka päivä vietetä. Nancy kuuli puolella korvalla Lemmikin kikattavan pikkutyttömäisesti.

Hääpari päätti pysytellä perinteissä ja jakaa keskenään yhden kakkupalan. Vieraat alkoivat äkkiä hälistä hyväntahtoisesti kuin katkaisimesta olisi painettu. Juha veti Nancyn istumaan pöydän päähän ja sanoi nappaavansa heille myös yhteisen lautasellisen kalkkunaa. 

Juha ei ollut koskaan pitänyt liiasta makeasta, mutta saisihan sitä juhlapäivinä hieman herkutella. Ainakin jos ei keskittynyt pelkkään kermavaahtoon. Suuri osa vieraista näytti suuntaavan kuohuvan jälkeen suoraan kakun kimppuun.

Kalkkunalautasen tyhjennyttyä Juha päätti heittää Nancylle kastikkeelta tuoksuvan lentosuukon. Nancy kikatti ja ojensi aviomiehelleen kakkulusikan. Ruokailu oli päätetty järjestää pienen katoksen alla. Kenellekään ei tulisi auringonpistosta ja ruuatkin kestäisivät paremmin. 

Kovin moni kärpänen ei ollut juhlakansan onneksi huomannut herkkutarjoiluja. Serena oli vallannut juhlapöydän toisen pään Melonyn ja jonkun Juhan sukulaisnaikkosen kanssa ja kolmikko rupatteli eloisasti. Lemmikki kaatoi itselleen juuri toista lasillista juhlajuomaa, Severin rupatteli Andersin kanssa ja Raymond viihdytti Kastehelmeä.

Viimeisten kakunrippeiden kohtaloksi koitui tulla unohdetuksi lautaselle, kun Juha houkutteli Nancyn kanssaan hieman kauemmas katoksen luota. "Tämä saattoi juuri olla elämäni onnellisin päivä" mies vakuutti sujuvasti Nancylle.

"Oikeastaan olen aivan varma siitä", Juha jatkoi ja otti naisen kädet omiinsa. Ruskeat silmät katsoivat luottavaisina vihreisiin. "Vaikka levysoitin onkin sisällä, voisimmeko tanssia häävalssin ihan vain tässä?" mies kysäisi sitten. Nancy nyökkäsi onnellisena.

He pyörivät ensin varovaisesti paikallaan jonkin aikaa. Juha vei, tietysti. Siisti ja järjestelmällinen yks-kaks-kol mustilla kiiltonahkakengillä ja valkoisilla kapeakärkisillä. Nancy tunsi kevyttä huimausta. Joko hän oli saamassa auringonpistoksen tai sitten oli muuten vain sfääreissä.

Juhan viimeinkin antaessa Nancylle tanssin päättävän suudelman, juhlavieraatkin alkoivat käsittää että hääpari oli hiipinyt omille teilleen heidän keskuudestaan.

Serena huomasi pian Juhan ja Nancyn ja kehotti muitakin vilkaisemaan omenapuun luo. Tuore morsian ei juuri huomannut juhlaväen hurrausta, huudahduksia ja vihellyksiä. Hänellä oli jotain tärkeämpää mielessään. "Siirtyisimekö sittenkin sisälle. Siellä saattaisi olla hieman viileämpää", Juha toi julki molempien ajatukset parin irrottauduttua toisistaan.

Mies johdatti Nancyn käsistä pitäen ensin sisälle takaovesta ja sitten ylös portaita yläkertaan. "Voimmeko me jättää juhlavieraat noin vain?" Nancy pohdiskeli ääneen. "Kyllä he ymmärtävät. Ja onhan isäsi pitämässä asioita kasassa", Juha totesi.

"Minne minua muuten ollaan viemässä?" Nancy kysyi. "Etkö arvaa?" Juha hymähti. "Odota hetki, niin kohta näet." Rogue pyyhkäisi Nancyn jalkojen vierestä ja naukaisi hiljaa livahtaen sitten portaat alas. Kerjäämään juhlaruokaa varmaan, Nancy oletti.

"Joko nyt arvaat?" Juha hymyili Nancylle. "Voisin ehkä alkaa epäillä jotakin", toinen vastasi. Makuuhuoneen sisustus oli Nancyn suurin ylpeyden aihe peruskorjatussa talossa. Rohkeat tapetit ja vanhahtavat sisustusesineet toivat huoneeseen aivan omanlaisensa tunnun. 

Juha oli väärässä, sisällä oli jopa kuumempi kuin ulkona. Ainakin siltä Nancysta tuntui. Posket punoittivat heleästi, oli kuin pään sisään olisi kertynyt painetta joka yritti purkautua ihon kautta. Tämä tunne oli tosin Nancylle jo tuttu, eikä hän enää erehtyisi luulemaan sitä miksikään muuksi.

"Olisi kyllä varmaan pitänyt arvata, ihan uusi vuode ja kaikki", Nancy mutisi puoleksi itselleen. Juhan poski tuntui hieman karhealta naisen poskea vasten, mies oli kai ajanut partansa vasta varhain aamulla.

"Tules vielä vähän lähemmäs", Juha sanoi hiljaa, tuo Nancyn tuntema luotettava ilme kasvoillaan. "Mielihyvin", nainen mumisi ja sulki jo silmänsä.

*   *   *

Juha painautui varovasti aivan kiinni Nancyyn. Miehen ruumis tuntui lämpimältä ja hikiseltä. Nancy kietoi oman viileän käsivartensa tämän ympärille. "Et varmaan pahastu, vaikka nukahtaisinkin tähän", Juha mumisi. "En ollenkaan", Nancy kuiskasi ja kurotti vapaan kätensä sammuttamaan pöytälampun.

Herättyään miltei epätavallisen pirteänä Nancy tunsi kaipaavansa vahvaa aamiaista. Onneksi jääkaappi oli oli ostettu täyteen tuoreita ruokatarvikkeita. Kylmälokerosta löytyikin paketillinen ahvenmedaljonkeja, joista nainen päätti paistaa muutaman. Riittäisipä sitten Juhalle ja isällekin, kunhan nämä tointuisivat jaloilleen.

Nancy hieroi varovasti musta-ja valkopippurirouheen medaljongin pintaan ja pirskotti kalan päälle vielä hieman sitruunaa. Sopisikohan kesäkurpitsa ahvenen lisukkeeksi, hän mietti. Ehkäpä, olihan kyseessä aika mieto vihannes. 

Paistinpannulla hiljakseen tirisevä kala tuoksui hyvältä. Neitsytoliiviöljyn väitettiin olevan terveellistäkin, sen lisäksi että sitä pystyi käyttämään paistamiseen. Isä on varmaan jo syönyt, Nancy pohti. Raymond nousi yhä aina yhtä aikaisin vuoteesta kuin mitä Nancyn ja Severinin ollessa pieniä.

Nancy käänsi kalanpalaa vielä kerran ja napsautti sitten keittolevyn liekin pois päältä. Ahven oli muutunut kauniin ruskeaksi. Nainen etsi astiakaapista nopeasti lautasen ja kippasi ateriansa sille. Mihin se kesäkurpitsakin oli nyt ehtinyt joutua?

Juha työnsi murahtaen raskaan peiton pois päältään ja kohottautui puoleksi istuvaan asentoon vuoteelle. Huoneessa oli aivan kirkasta ja valoisaa, aamupäivä oli varmasti jo mennyt. Mies pakotti itsensä sujauttamaan paljaat jalkansa peiton alta lattiallle ja etsiytyi vaatekaapille.

Yläkerrasta kuului kolinaa, Juha oli varmaan päättänyt nousta ylös tämän päivän puolella. Nancy oli löytänyt kesäkurpitsan ja siivuttanut sitä hieman kalan viereen. Nainen näki ohimennen Raymondin keittiön ikkunasta. Tämä oli näköjään siivoamassa loppuja hääpaikalle jääneitä likaisia lautasia ja roskia.

Pitäisi muistaa soittaa Liinulle, Nancy pohti. Liinu oli viime kuun ajan yrittänyt etsiä itselleen sopivaa pientä asuntoa ja oli viime viikolla maininnut ehkä löytäneensä sopivan. "Huomenta, kulta", Juha toivotti haukotellen tullessaan sisälle keittiöön. Mies kaatoi itselleen lasillisen kylmää mehua jääkaapista.

Lopetettuaan aamiaisensa Nancy kipaisi antamaan miehelleen kalanmakuisen aamusuukon. "Sinähän vaikutat pirteältä tänään", Juha totesi. "Miksipäs en?" Nancy hymyili ja kallisti päätään. "Totta puhut. Lisäksi minulla on lisää hyviä uutisia", Juha hymähti ja jatkoi: "Sain nimittäin sen työpaikan jota hain. Minut kusuttiin tutustumaan paikkaan jo huomenna."

Nancy hyräili itsekseen tyytyväisenä viihdyttäessään Rogueta. Tämä oli yksi syistä, joiden takia Juha ja Nancy olivat sopineet jättävänsä suuremman häämatkustelun sikseen ja jäävänsä suoraan kotiin. Kumpikin halusi innokkaasti hankkia työn, ja ulkomaillehan voisi karata kunhan työelämä alkaisi tympäistä.

"Niin sitä pitää, hyvä kissa", Nancy supatti Roguelle joka ojensi kiltisti tassunsa emännälle. Roguen viisaat, keltaiset silmät katsoivat suoraan Nancyyn. Kissa tiesi ettei ollut enää niin nuori kuin joskus. Mutta sekä äly että kynnet olivat pysyneet terävinä.

"Kas noin, otahan naksu. Missäs muut perheenjäsenet ovat, hmm?" Rogue hyrisi ja katseli, miten Nancy kapusi portaita myöten yläkertaan. Kissa venytteli perusteellisesti ja hiipi sitten ulos takaovesta.

"Vai olet sinäkin täällä. Katsot pentujesi perään, vai?" Nancy rupatteli Henrylle. Uroskissa naukaisi tyytyväisenä, mutta alkoi hetken päästä rimpuilla naisen sylissä. Se ei ollut yhtä tottunut käsittelyyn kuin talon muut kissat, vaikka olikin kotiutunut hyvin. Remy ja Storm huomasivat isänsä saaman hellittelyn ja tulivat kateellisina kiehnäämään Nancyn jalkoja vasten.

Nancy rapsutteli Remyä hetken korvien takaa ja nosti sitten Stormin syliinsä. Ruskeankirjava kissa kehräsi naisen korvaan. Liinu oli sanonut Nancylle, että ottaisi kissoista mieluiten Stormin, jos kerran valita sai. 

Päästyään eroon naukuvista karvapalloista Nancy kokeili, oliko Severinin vanha piano vielä vireessä. Massiivinen soitin oli päätetty remontin jälkeen sijoittaa yläkerran aulaan jääneeseen tyhjään tilaan. 

Juha oli selaillut päivän lehteä jo parisenkymmentä minuuttia. Mies tiesi suunnilleen millaista työpaikkaa Nancy havitteli - olihan nainen keronut siitä monesti - ja oli päättänyt vilkuilla hieman työpaikkailmoituksia vaimonsa puolesta. 

Valitettavasti yksikään ilmoitus ei vaikuttanut sopivalta. Juha jätti huokaisten sanomalehden pöydälle ja päätti viedä eilisen lehden jo roskiin. Turhaan se siinä pölyä keräisi, mutta kaikki eivät varmaan olleet ehtineet lukea tämän päivän lehteä.

Raymond tuli sisään takaovesta jätettyään ensin kastelukannun paikalleen. Yläkerrasta kuului kolinaa ja askelia, Juha ja Nancy olivat varmaan siellä. Kissoista ainakin kaksi näytti olevan alakerrassa, loput ties missä.

Lopetettuaan poikansa kanssa leikkimisen Henry tassutteli keittiöön ja loikkasi keittiötason päälle. Siinä oli yksi talon parhaista istumapaikoista - näkymä ulos ikkunasta ja lämminvesiputki aivan seinän takana. Kissa maukaisikin harmissaan kun Nancy tuli hätistämään sitä alas.

Nancy oli pyörinyt puoli päivää ympäri taloa puuhailemassa kaikkea pientä. Lopulta Juha oli hätistänyt hänet keittiöön löytäessään naisen lajittelemasta sukkalaatikoa. "Koeta rentoutua vähän. Ja sinähän pidät ruuanlaitosta, etkö?" mies oli perustellut. Nancyn oli pakko myöntää, että hän tunsi olonsa helpottuneeksi puuhailtuaan hetken vihannesten parissa.

Henry istui yläkerrassa kissahuoneen lattialla ja pesi turkkiaan. Charles oli lepäämässä, Storm luultavasti huiteli jossakin ulkona. Remy naukaisi kysyvästi isälleen. Ehkä tämä haluaisi myös lähteä ulos pitämään seuraa Remylle?

Kattilassa poreileva keitto tuoksui hyvältä. Nancy maisto soppaa varovasti puisesta kapustasta. Ei kait suolaa ollut liikaa? Ei onneksi, keitto oli mietoa mutta aivan hyvää. Aivan vielä ei ollut illallisaika, vaikka keitto olikin valmista, eikä Nancy ollut kovin nälkäinen.

Annettuaan keiton jäähtyä hetken aikaa pöydällä, nainen sujautti kulhon jääkaappiin. Illalliseksi voisi syödä vaikkapa voileipiä, keitto saisi toimia päivällisenä huomenna. Äkkiä Nancy tunsi jonkin pehmeän pyyhkäisevän hänen säärensä ohitse.

Roguehan se oli. Valkea kissa oli kuullut jääkaapin oven avautuvan ja tullut kerjäämään makupalaa. "Voi sinua kun sinulla on omakin ruokasi", Nancy hymyili eläimelle ja silitti tämän päätä. Rogue naukui ja puski Nancyn kättä. Eikö hänelle annettaisikaan mitään?

Raymond oli jättänyt suosiolla sanomalehden lukemisen sikseen huomatessaan, että oli turhan väsynyt saadakseen sanoista minkäänlaista tolkkua. Mies kävi jättämässä lehden olohuoneeseen ennen kuin istahti haukotellen omaan nojatuoliinsa. Hän valvoisi vielä hetken ja kävisi sitten aikaisin nukkumaan.

Jonkin aikaa sen jälkeen kun Remy ja Henry olivat kadonneet puutarhaan, tuli Storm sisälle turkkiaan puhdistaen. Charles kapusi pois makuusijansa tyynyltä ja katseli kun sisko lopetti pesupuuhansa. Uroskissa loi kysyvän katseen toiseen. Eikö sinullakaan ole sen ihmeempää tekemistä?

Storm virnisti nopeasti kissansuullaan ja antoi toisen etukäpälänsä heilahtaa velipoikaa kohden. Charles hypähti notkeasti hieman sivuun ja tuhahti hiljaa sisaren naukaisulle.

Kohta kumpikin oli jo heittäytynyt leikkiin, Storm ja Charles jahtasivat toisiaan vuorotellen ympäri huonetta pöllyyttäen toistensa karvoja. Storm meinasi välillä näykkiä veljeään hieman turhankin lujaa, mutta veljen närkästynyt maukaisu esti pahempien naarmujen syntymisen.

Stormin vetäydyttyä teuhaamisesta ruokakupin ääreen Charles kapusi takaisin koriinsa. Kissa puhdisti tyytyväisenä raidallista turkkiaan. Muutaman minuutin kuluttua kissa oli jo nukahtanut.

*       *       *       *       *       *       *

"Hyvää ensimmäistä työpäivää, kulta", Nancy kihersi suukotettuaan hienoksi laittautunutta miestään.  "Toivotaan etteivät käännytä minua ovelta", Juha vitsaili. "Älä viitsi! Eivät ne voi saada mistään sinua omistautuneempaa työntekijää", Nancy tokaisi ja irrotti kätensä Juhan vyötäisiltä.

Nancy kääntyi sijaamaan vuodetta takaisin päiväkuntoon. Pariskunta oli hankkinut viime kuussa auton talon hieman syrjäisen sijainnin takia ja nyt hankinnan huomattiin tulleen tarpeeseen. Eihän lähin bussipysäkki nyt niin kaukana ollut, mutta työmatkat olisi kyllä helpompi taittaa omalla autolla. Mukavampaakin se olisi. 

Juha puhdisti ohimennen muutaman näkymättömän pölyhiukkasen takiltaan marsiittuaan portaat alas keskimäärin puolitoista askelmaa kerrallaan. Toimisto olisi joen toisella puolella, lähempänä keskustaa ja muita liikekiinteistöjä.

Ajomatka oli sujunut nopeasti, kaikeksi onneksi aamuruuhkaa ei ollut juurikaan sattunut miehen tielle. Juha oli epäröinyt hetken minne jättäisi autonsa, mutta paikoittanut sen sitten itsevarmasti työntekijöille varatulle alueelle.

Toimistorakennus oli hieno ja kohtuullisen moderni - tottakai, eiväthän arkkitehtuurin tuntijat suostuisi työskentelemään missään tusinakuutiossa. Yläkerrassa oleva odotushuone geometrisine sohvineen oli Juhalle jo tuttu jokin aikaa sitten olleen työhaastattelun jäljiltä.

Epäröityään noin sekunnin kymmenesosan Juha koputti reippaasti ovenkarmiin ja astui sisälle varsinaiseen toimistotilaan. "Huomenia", mies toivotti varmuuden vuoksi koko huoneelle.

"Huomenta sinullekin", vaaleatukkainen nainen vastasi iloisesti tervehdykseen. "Juha Garp, eikö totta?" "Tunnustan", Juha naurahti kepeästi. "Siinä tapauksessa hauska tavata! Minä olen Marika Moilanen", nainen esitteli itsensä ja kätteli Juhaa kohteliaasti.

"Minä olen johtajan sihteeri ja epäsuorasti vastuussa tästä ylimmästä osastosta. Jos sinulle tulee jotakin kysyttävää käytännöistä tai melkein mistä vain, voit kysyä minulta", Marika kertoi tuttavallisesti. "Edeltäjäsi vaihtoi työnantajaa melko äkkinäisesti, joten oli aikamoinen onnenpotku että pystyimme täyttämään paikan näinkin lyhyellä varoitusajalla."

"Ja niin, tässä on työtoverisi Kaisu Forsberg. Hän on ollut osastolla jo pari vuotta", Marika esitteli työpöytien luona seisoskelevan, hieman itseään vanhemman naisen. "Ja pari kuukautta vielä päälle", Kaisu naurahti.

"Hauska tavasta sinutkin", Juha totesi ja kätteli nopeasti Kaisuakin. "Kuin myös! Pelkäsin aluksi että tänne tulee toinen itseään täynnä oleva riikinkukko, mutta sinä vaikutat aivan kunnon ihmiseltä", Kaisu uskoutui.

Vielä muutaman nopeasti läpikäydyn muotoseikan jälkeen Juha pääsi istahtamaan työpöytänsä ääreen. Toimiston rutiini olisi tietenkin vielä opeteltava, mutta sen luulisi löytyvän luonnostaan. Marikan oli pakko vastata puhelimeen - langan toisessa päässä oleva henkilö tavoitteli ilmeisesti osastonjohtajaa itseään, mutta jokainen puhelu kulki sihteerin kautta.

Juha klikkaili itsensä nopeasti sisälle olennaisimpien työskentelyohjelmien käyttäjäksi ja tarkisti vielä nopeasti uuden työsähköpostinsa. Tyhjähän se oli, muttei luultavasti kauaa. Kaisukin oli päätynyt työpisteensä ääreen. 

*   *   *

"Haloo? Liinu? Ja Lemmikki, onko Kastehelmi siinä lähellä? Vahinko. Mutta kuitenkin, minulla on teille jotakin kerrottavaa."

*******
Epilogi:

"Minun on pakko myöntää, että olen hermostunut", Kastehelmi sanoi Severinille. "Älä hupsi. Näithän sinä äidin jo siskon häissä. Minäkin kävin tapaamassa sinun äitiäsi", nuori mies naurahti. "Silti", Kastehelmi mumisi puoliääneen.

He eivät ehtineet edes kavuta kuistille, kun valkean talon etuovi jo avattiin. Serena oli varmaan katsellut ikkunasta heidän tuloaan.

"Severin ja Kastehelmi", Serena henkäisi ilahtuneena ja halasi poikaansa lämpimästi. Kastehelmi hymyili hetken ajan tapahtumalle ennnen kuin Serena ehätti syleilemään häntäkin.

"On kyllä todella hauska nähdä teitä molempia", Serena vakuutti tummatukkaiselle naiselle. "Mielellämmehän me tulimme", Kastehelmi naurahti. "Tulkaa sitten saman tien sisälle asti, mitä me turhaan tässä kuistilla seisoskelemme", Serena totesi ja viittasi kaksikkoa käymään peremmälle. 

Ulkoapäin kohtuupieneltä vaikuttavan talon olohuone näytti varsin avaralta. Sisätilat näyttivät sisustetun suurimmaksi osaksi valkealla, vaikka siellä täällä oli muitakin hillittyjä sävyjä. 

"Täällähän on harmonista", Kastehelmi huomautti Serenalle. "Oi, kiitos! Sisustin suurimmaksi osaksi itse", toinen hymyili. Olisin voinut arvata, Kastehelmi mietti itsekseen. "Missä Melony-täti muuten on?" Severin kysäisi.

"Täällähän minä", Melonyn ääni kuului äkkiä sohvaryhmän takaa. "Olin tuolla takapihalla kattamassa puutarhan pöytää. Ajattelin että voisimme syödä ulkona kun on vielä niin hieno ilmakin", nainen rupatteli tervehdittyään veljenpoikaansa ja tämän kumppania.

Olohuoneen ja keittiön välinen tila oli sekin jätetty avoimeksi, koko alakerta vaikutti valoisalta pienehköistä ikkunoista huolimatta. Takapihalle pääsi keittiöstä. Kastehelmi kurkisteli ohimennen modernisti - ja ilmeisen muodikkaasti - kalustettua ruokailutilaa.

Kastehelmen oli pakko myöntää, että takapiha oli omalla tavallaan hyvinkin kaunis. Varsinainen puutarha sijaitsi syvällä talon perustusten vieressä. Muutama puu kasvoi pihalla antaen toisilleen tilaa hengittää. 

Serena leikkasi näppärästi jokaisen lautaselle palasen vielä hieman höyryävää marjapiirakkaa. Vain pienen matkan päässä pöydästä, aidan vieressä, oli pikkuinen tummavetinen lampi. "Tämähän tuoksuu hyvältä", Severin totesi piirakasta ja veti itselleen tuolin.

"Mitäs teille kahdelle on kuulunut näin viime aikoina? Emme ehtineet vaihtaa juhlapäivänä sen kummempia kuulumisia", Severin avasi keskustelun. "Noh, minä ja Serena olemme suunnitelleet pientä ulkomaanmatkaa", Melony tokaisi. "Ihanko?" Kastehelmi ihmetteli.

"Ei s eole vielä mitään varmaa", Serena toppuutteli. "Mutta suunnitelmissa se on, älä yrutä kieltää", Mel naureskeli ja lohkaisi palasen piirakastaan. Kauempaa tieltä kuului ohi matelevan auton moottorin surina, muuten pieni maapalsta oli hyvin suojassa ulkopuoliselta melulta.

"Esitteitähän meillä on kirjahyllyssä enemmän kuin tarpeeksi. tropiikkia, kaukoitää, suurkaupunkeja, turistirantoja..." Melony luetteli pieni pilke silmäkulmassaan. "Minä olen ehtinyt selata läpi tuskin puoliakaan niistä", Serena myönsi. "Mikä kohde on listan kärjessä?" Severin uteli.

"Eihän mikään tosiaan vielä ole varmaa", Melony toisti Serenan aikaisemmat sanat. "Mutta harkitsemme asiaa koko ajan." Serena nyökytteli toisen puheelle.

"Entäs te kaksi? Mitä yhtyeelle kuuluu? Harmi ettei Lemmikki päässyt tulemaan", Serena vaihtoi aihetta. "Ei meille mitään tavallisesta elämästä poikkeavaa kuulu..." Kastehelmi alkoi vastailla hänelle esitettyihin innokkaisiin kysymyksiin.

*   *   *

"Näkemisiin, ja kiitoksia kestityksestä!" Severin huikkasi vielä ovelta äidilleen ja tädilleen. Kastehelmi seurasi kihlattuaan reippain askelin viileään iltailmaan. Tuulenvire tuntui virkistävältä naisen puolipaljaassa alaselässä.

"Eihän se ollut niin kamalaa", Severin puoleksi vitsaili toiselle heidän päästyään ulos katukäytävälle. "Ei tietenkään", Kastehelmi myönsi. "Mutta äitisi tuntuu minusta jotenkin todella - vahvatahtoiselta. En oikein tiedä miten ilmaisisin sen", Kastehelmi yritti selittää saamaansa vaikutelmaa.

"Ei äiti ole sen vahvempi kuin kukaan muukaan", Severin sanoi suorasukaisesti. "Mutta Melony-täti on ovela vanha nainen. Joskus minusta tuntuu, että hänen vaikutuksensa jotenkin aina tiensä ympärillä oleviin ihmisiin, oli mikä oli."



Eihän hengästytä vielä? Hyvä, sillä nyt on taas aika osakysymyksen! Ole hyvä, Venla.

"Hei vain kaikille, minä olen tosiaan Venla, kuten äsken mainittiin. Sukunimeäni en kerro tietystä syystä - seuraavaksi pääsette nimittäin arvaamaan, keitä vanhempani ovat. Olette nähneet heidät molemmat Kolumni Garpin osissa. Uskaltaisin väittää lisäksi, että olen perinyt piirteitä heiltä kummaltakin! Vilkaiskaapa vielä muutamaa kuvaa - ehkä tekin näette sen."



Kiitos Venla, eivätköhän nämä riitä. Jos arvaatte vaikka vain toisen vanhemman nimen, sekin riittää. Myös kaikensorttisia arveluja otetaan vastaan ;) Palkintona tuttuun tapaan salasana Alumiinipurjeveneeseen, jossa on vähän joka sorttia...

Kommentit otetaan vastaan mieluusti ;D